Aqvilina syntyy itäsuomalaiseen suurperheeseen 1800-luvun puolivälissä. Elämä näyttää pian karut kasvonsa, sillä 3-vuotiaana hän jää äidistään orvoksi ja menettää isänsäkin ennen kuin ehtii aikuis-ikään. Talo kuohuu elämää; vanhempia sisaruspuolia, vanhemman velipuolen perhe lapsijoukkoineen, omat orposisarukset, piiat ja rengit muodostavat väenpaljouden. Siinä joukossa Aqvilina saa tarpeellisen ravinnon ja vaatetuksen, mutta ei tiedä, kenen hän on, kuka hänestä välittäisi. Vartuttuaan hän joutuu tarttumaan kaikkeen työhön, mitä maalaistalossa eteen tulee ja mihin käsketään. Nuoren tytön mielessä nousee kapina; palkattoman piian asema harmittaa. – Siitä sykähtää yltiöpäinen ajatus lähteä oikeaksi piiaksi kaukaiseen kaupunkiin. Siellä saisi palkkaa työstään. "Unettomina talviöinä vieraassa palveluspaikassa katselin itseäni ikään kuin ulkopuolelta. - Hontelo tuikea tyttö juoksee tuulisella kauppakartanon pihalla, varastosta ja aitasta toiseen. Hän koettaa etsiä sitä, mitä on lähetetty hakemaan. Viimein luulee löytäneensä oikean ja kantaa säkin tai pussukan keittiöön. Ja ovella hikinen ja kiireinen emännöitsijä lyö kahta kättä ja komentaa: 'Ei, hyvä lapsi ei se ole tuo, juoksuta takaisin. Tyttö juoksee, hiukset purkautuvat huivin alta, lumipyry piiskaa kasvoja. Konttorisiiven portailla miesjoukko nauraa rähisemällä."